Näin puolen vuoden jälkeen avaan blogin ja mietin mistä kirjoittaisin.
Siitäkö kuinka loppu vuosi oli ihan kauhea vaiko siintä että kohtalo teki täyskäännöksen menneisyyteen?
Noh, aloitetaan niistä ikävistä asioista.
Vuosi 2016, ei ollut minun vuosi, ei siis millään osalla. Vuoteen mahtui rankkoja päiviä, henkistä kuormittumista, ahdistusta ja loppuun palamista.
No miksi niin oli?
Varmaan siksi, että halusin olla se joka kantaa muiden kuormat. Miksi? No koska olen vahva ja itsenäinen nainen, kyllähän minä jaksan. Jaksoinko? Jaksoin, mutta paloin loppuun. Työ jota rakastan alkoi käydä voimille, aamut olivat kauheita. En olisi halunnut nousta sängystä ylös, halusin vain hautautua peittojen alle, nukahtaa uudelleen ja odottaa että vuorokausi vaihtuisi. Joka päivä kuitenkin nousin, menin töihin ja jaksoin hymyillä. Illalla raahauduin kotiin, vajosin jälleen sohvan uumeniin. Olisin halunnut mennä lenkille, nähdä kavereita, mutta ei, minä en jaksanut. En pystynyt itkemään sitä pahaa oloa pois, rintaani ahdisti jokainen hengen veto ja tiesin ettei ensi yönäkään uni tule.
Mitä sitten tapahtui?
Jouluviikko oli raskas henkisesti, odotin vain että olisi jo perjantai ja kello tulisi kolme, suljen työoven ja kaikki ikävät ajatukset, menen vanhempieni luokse ja istun sohvalle punaviinipullon kanssa.
Kyllä, näin tein!
Silloin päätin että vuoden vaihde tulee olemaan minulle uuden paremman alku.
Halusin itseni taas kuntoon, onnelliseksi, tasapainoiseksi ja hyvinvoivaksi. Halusin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Unohtaa turhan stressin, hengittää taas. Antaa itselleni tilaa ja omaa aikaa. Alkaa käymään taas lenkillä ja muokata ruokavalio taas oikeisiin mittoihin.
Joulun ja uuden vuoden väliset päivät olivat edelleen pitkät. Odotin jo lomaa, joka nyt tällä hetkellä on. Tammikuun toisella viikolla.
Mutta uutena vuotena tapahtui jotain, jotain odottamatonta.
Muistatte varmaan erään sammokkoprinssini, se joka saapui elämään avioeroni jälkeen? Mies joka tiesi miten pelejä pelataan?
Siinä se seisoi..taas! Humalaisen herkät puheet porautui johonkin minun syvimpiin tunteisiin, jotka olin luullut jo jäätyvän johokin ikijäähän.
Siinä me taas oltiin, uusi vuosi, mutta ei ehkä niin uudet jutut. Mutta jos jotain uutta tässä oli, niin ehkä ekaa kertaa tosissaan. Vuoden ensimmäisenä päivänä heräsin tämän sammakkoprinssin vierestä, mutta tälläkertaa kaikki tuntui erilaiselta kuin koskaan ennen. Siitä vierestä heräsin myös seuraavana aamuna ja monena muunakin aamuna.
Kohtalo teki elämässäni täyskäännöksen menneisyyteen, kerrankin minusta tuntuu että niin sen kuuluikin mennä, ainakin tällähetkellä kaikki on lähes täydellistä.
XOXO