Pieni pala onnea

Näin puolen vuoden jälkeen avaan blogin ja mietin mistä kirjoittaisin.
Siitäkö kuinka loppu vuosi oli ihan kauhea vaiko siintä että kohtalo teki täyskäännöksen menneisyyteen?

Noh, aloitetaan niistä ikävistä asioista.

Vuosi 2016, ei ollut minun vuosi, ei siis millään osalla. Vuoteen mahtui rankkoja päiviä, henkistä kuormittumista, ahdistusta ja loppuun palamista.

No miksi niin oli?

Varmaan siksi, että halusin olla se joka kantaa muiden kuormat. Miksi? No koska olen vahva ja itsenäinen nainen, kyllähän minä jaksan. Jaksoinko? Jaksoin, mutta paloin loppuun.  Työ jota rakastan alkoi käydä voimille, aamut olivat kauheita. En olisi halunnut nousta sängystä ylös, halusin vain hautautua peittojen alle, nukahtaa uudelleen ja odottaa että vuorokausi vaihtuisi. Joka päivä kuitenkin nousin, menin töihin ja jaksoin hymyillä. Illalla raahauduin kotiin, vajosin jälleen sohvan uumeniin. Olisin halunnut mennä lenkille, nähdä kavereita, mutta ei, minä en jaksanut. En pystynyt itkemään sitä pahaa oloa pois, rintaani ahdisti  jokainen hengen veto ja tiesin ettei ensi yönäkään uni tule.

Mitä sitten tapahtui?

Jouluviikko oli raskas henkisesti, odotin vain että olisi jo perjantai ja kello tulisi kolme, suljen työoven ja kaikki ikävät ajatukset, menen vanhempieni luokse ja istun sohvalle punaviinipullon kanssa.

Kyllä, näin tein!

Silloin päätin että vuoden vaihde tulee olemaan minulle uuden paremman alku.

Halusin itseni taas kuntoon, onnelliseksi, tasapainoiseksi ja hyvinvoivaksi. Halusin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Unohtaa turhan stressin, hengittää taas. Antaa itselleni tilaa ja omaa aikaa. Alkaa käymään taas lenkillä ja muokata ruokavalio taas oikeisiin mittoihin.

Joulun ja uuden vuoden väliset päivät olivat edelleen pitkät. Odotin jo lomaa, joka nyt tällä hetkellä on. Tammikuun toisella viikolla.

Mutta uutena vuotena tapahtui jotain, jotain odottamatonta.

Muistatte varmaan erään sammokkoprinssini, se joka saapui elämään avioeroni jälkeen? Mies joka tiesi miten pelejä pelataan?

Siinä se seisoi..taas! Humalaisen herkät puheet porautui johonkin minun syvimpiin tunteisiin, jotka olin luullut jo jäätyvän johokin ikijäähän.

Siinä me taas oltiin, uusi vuosi, mutta ei ehkä niin uudet jutut. Mutta jos jotain uutta tässä oli, niin ehkä ekaa kertaa tosissaan. Vuoden ensimmäisenä päivänä heräsin tämän sammakkoprinssin vierestä, mutta tälläkertaa kaikki tuntui erilaiselta kuin koskaan ennen. Siitä vierestä heräsin myös seuraavana aamuna ja monena muunakin aamuna.

Kohtalo teki elämässäni täyskäännöksen menneisyyteen, kerrankin minusta tuntuu että niin sen kuuluikin mennä, ainakin tällähetkellä kaikki on lähes täydellistä.

XOXO

Jotenkin tämä aihe on lähellä sydäntäni.

Miehet!

Niiden kanssa eläminen ei ole aina niin hääppöistä, mutta heidän tapaaminen…

Jatketaan siihen mihin viimeksi jäätiin.

Kelataan muutamia vuosia takaperin, se oli jotain puoli vuotta avioeroni jälkeen. Tapasin  miehen, jota olin joskus ihannoinut aikaisemmin. Tämä mies oli vaalea ja komea. Hän sai minussa aikaan jotain väristyksiä. Kohta huomasinkin tapailevani häntä ja kohta jo seurusteltiin. Okei, olinhan minä aika ihastunut. Olihan hän herrasmies joka kohteli minua hyvin. Mutta tämäkään satu ei ollut se missä prinssi ja prinsessa elivät onnellisena elämänsä loppuun asti. Olimme kuitenkin erilaisia, halusimme eri asioita. Surettihan se, että erottiin, mutta kohtalolla oli muuta suunniteltu.

Jotain tällaista..

Nautin pari kesälomareissua lomaromansseista. Se oli uutta ja jännittävää. Jännittävintä oli se, että kommunikointi oli hankalaa. Yhteinen kieli jota molemmat puhuivat vähän ei riittänyt kaikkeen, joten kehonkieli oli se jolla kommunikoitiin. Olihan se ihanaa, sen kauniin hetken mitä se kesti. Kotiin palattua harmiteltiin hetki, mutta nopeasti se arki alkoi taas pyöriä.

…Tai ehkä tällaista

Viime syksynä tapasin laivalla miehen, mutta enhän nyt koskaan kuvitellut siitä sen enempää. Korvikseni hävisi heidän hyttiinsä ja kuin ihmeen kaupalla viikko tämän reissun jälkeen tämä herra otti yhteyttä facebookin kautta ja halusi palauttaa korviksen. Palauttihan hän sen ja kävi toisenkin kerran. No kolmatta kertaa ei sitten enään tullutkaan. Sielläkin taustalla oli kaikkea, jota en kuitenkaan halunnut elämääni.

 

Eihän miehet ole ainoa intohimoni, elämääni mahtuu paljon muutakin..

siitä lisää toiste.

XOXO

 

Jälleen kerran tinder ilmoitti ”lähelläsi ei ole käyttäjiä”. Mitä, loppuiko ne jo? Eihän niitä ollut kuin muutama. Lisää kilometrejä, ei, ei, ei tämäkään, no mites tämä..no ei kuitenkaan, ei, tämäkin on pilannut kuvat sillä että kaikissa oli aurinkolasit. Huoh!

Havahduin jälleen kerran siihen, että vaadinko liikaa? Miltä sen toisen pitäisi näyttää, että se olisi minulle juuri se? En osaa itse edes vastata omaan kysymykseen.

Olenkohan vain luonut itselleni kuvan täydellisestä prinssistä ketä ei todellakaan löydä täältä, ei todennäköisesti edes koko planeetalta.

Mutta pitäisikö tyytyä vähempään, antaa mahdollisuus sellaisella joka ei nyt vaan satu niihin raameihin jotka olin luonut?

Olen pussannut montaa sammakkoa, mutta miten sadut ovat päättyneet..

 

Aika liki 4vuotta sitten edessäni oli vaikea avioero, josta luulin etten selviäisi koskaan. Olin menettänyt luottamuksen kaikkiin näihin kaksilahkeisiin, enkä halunnut enään koskaan yhtään sellaista elämääni.

No olin väärässä. Eipä mennyt kauaan kun eteen tupsahti mies, jolla oli itsetunto kohdallaan, ripauksella kusipäisyyttä ja kauhallinen sitä jotain. Mies tiesi tasan tarkkaan miten tätä peliä pelataan ja vei sitten jalat alta. Sisimmässäni tiesin, että tästä tyypistä tulee ongelmia, mutta nautin joka hetkestä hänen kanssaan. Hän tietämättään teki elämästäni taas mukavaa.

Eihän tuosta mitään rakkaustarinaa tullut, mutta edelleen tänä päivänäkin hänessä on jotain joka saa käteni hikoamaan ja hymyn huulille.

No sitten..

Oli kesä 2013 lämmin kesäkuun alku, juhlahumua parhaimmillaan. Siinä oli taas yksi näistä minun elämääni vaikuttaneista ihmisistä. Nuori, suloinen ja hieman kapinallinen nuori mies. No, kuinka arvata saattaa aamulla heräsin hänen vierestä. Tässä tarinassa oli myös se nurjapuoli, tyttöystävä! No, tämä kesämies kävi kuitenkin jokusen kerran luonani uudestaan, mutta niin kuin kaikki salaisuudet tämäkin tuli julki aikanaan.

Kerkesinhän minä ihastuakkin, ihan kunnolla. Sattumalta tapasin miehen, jonka katse sai koko maailman värähtelemään ja jalkani tutisemaan. En ollut aikoihin tuntenut mitään sellaista, mutta siinä hän nyt oli kysymässä puhelinnumeroani. Jotain erilaista tässä oli. Se oli se että aamulla en herännyt tämän herran vierestä. Siihen taisi mennä viikko, että päädyimme samaan osoitteeseen. Helluntaiheila, kesäkolli, millä nimellä nyt kutsuisikaan. Mies jonka kanssa sain viettää muutamat kuukaudet, mutta tässä sadussa ei ollut onnellista loppua.

Keväällä 2016 tapasin miehen joka oli täydellinen, tai niin luulin. Ihminen jonka kanssa puhuttii tulevasta, joka oli läsnä siinä hetkessä ja jonka vieressä oli turvallista olla. Eikö kuullostakkin täydelliseltä? No, todellisuus oli sitten muuta. Tämä peilikuva täydellisyydestä hajosi miljooniksi sirpaleiksi. Olin hänelle vain hetken huvi! Tämän kaiken jälkeen hän palasi tyytyväisenä exän luokse.

No tästä hetkestä..

Jokin aika sitten tapasin miehen baarissa, suloinen vaalea henkilö seisoi baaritiskillä. En kysynyt nimeä, enkä mistä mies tulee, kysyin vain onko hän sinkku ja lähteekö hän mukaan. Aamulla heräsin tämän henkilön vierestä, mutta emme enään tavanneet sen koommin. Lyhyt ja kaunis tarina.

 

Nämä sammakkoprinssit eivät olleet minulle niitä oikeinta prinssejä, mutta he olivat oikeita sillä hetkellä, he ovat ainutlaatuisia.

 

 

XOXO